Haluan aloittaa kertomalla kuka olen, ja miksi olen tässä kirjoittamassa..
Olen kahden alle kouluikäisen lapsen nuori äiti, jonka elämäntilanne on.. monimutkainen. Olen naimisissa, vielä. En oikeastaan tiedä mitä olen nykyään.. ja siitä aion nyt kertoa.
Aloin seurustelemaan mieheni kanssa reilu kymmenen vuotta sitten, kun molemmat olimme vielä alaikäisiä ja elämä oli edessä. Tapasimme, kun eräs kaverini oli ihastunut mieheeni, mutta monen mutkan kautta se olin minä joka päätyi yhteen tämän miehen kanssa. Kaikki oli hienoa ja olimme rakastuneita, ja viiden kuukauden seurustelun jälkeen tämä mies kosi jo minua ja minä muutin hänen perässään uudelle paikkakunnalle, saman katon alle. Kaikki meni alkuun hyvin, mutta jonkun ajan päästä mies petti minua, annoin anteeksi. Kunnes petti uudelleen, ja uudelleen, ja yhä uudelleen… ja annoin kaikki anteeksi siinä uskossa että hän muuttuu ja uskoin kaiken mitä hän sanoi. Eräällä kerralla, kun hän jäi jälleen kiinni pettämisestä, erosimme. Muutama viikko erosta huomasin olevani raskaana samaiselle miehelle, ja palasimme yhteen. Yhdeksän kuukauden päästä synnytin mitä ihanimman pojan. Sen tein yksin, mutta onneksi minulla oli ystäviä ja perhe tukena. Tällöin kun olin viimeisillään raskaana, miehelläni oli jälleen uusi nainen, ja kun olin synnyttämässä poikaa mies oli tällöin Ruotsissa kalareissullaan. Hänen palattuaan pojan ollessa vuorokauden ikäinen, hän tuli sairaalaan ja jälleen, palasimme yhteen. Ei mennyt montaa kuukautta kun huomasin jälleen olevani raskaana. Toisen raskauteni aikana mies petti minua myös ja oli vähällä, etten tehnyt aborttia, kun tuntui etten jaksa yksin sitä kaikkea. Onneksi en tehnyt. Nyt minulla on maailman ihanin tytär. Meni vuosia eteenpäin, ja mies ehti monet kerrat käydä vieraissa. Kunnes lasten ollessa pieniä, erosimme jälleen toisen naisen seurauksena. Tuolloin olimme erossa useamman kuukauden, ja ajattelin että nyt se on ohi ja ehdin hankkia uuden asunnon itselleni ja lapsillemme, mutta monen mutkan kautta päädyimme jälleen yhteen. Tätä meidän elämä oli ollut monta vuotta, sitä uskoo, toivoo ja rakastaa toista niin sokeasti.
Muutama vuosi sitten ostimme talon, ihan oman kodin. Kaikki tuntui jälleen ihanalta, ja päätimme mennä kaikilta salaa maistraatissa naimisiin. Se oli hetken ihanaa, kunnes pettäminen alkoi jälleen. Niitä ehti olla paljon, mutta kovasti halusin uskoa mieheen ja luottaa häneen. Kunnes nyt pari viikkoa sitten hän petti taas.
Tällöin kaikki taas romuttui täysin. En jaksanut uskoa sitä todeksi. Ehkä omaa tyhmyyttäni olin siinä tilanteessa kun uskoin että hän vielä muuttuu. Mitäpä sitä ei ihmisestä uskoisi jota paljon rakastaa. Mieheni ilmoitti että hän haluaa erota. Ja sitten hän meni asioissa liian pitkälle. Hän puhui minusta pahaa, valehteli eronneensa minusta jo puoli vuotta sitten tälle naiselle, hän oli jopa väärentänyt avioeropaperin todistaakseen että minä olisin joku hänen hullu ex-puoliso, ja että olen narsisti sekä käytän lapsiamme hyväksi. Lähdin lastemme kanssa pois kotoamme, ja muutimme väliaikaisesti siskoni ja hänen miehensä luokse. Olin niin vihainen, pettynyt ja surullinen, enkä jaksanut uskoa että se kaikki mitä kuulin mieheni tehneen, oli totta. Joka sana. Emme olleet miehen kanssa olleet yhteyksissä viikkoon, kunnes soitin hänelle lapsiin liittyvissä asioissa, ja hän halusi jutella. Aluksi ajatttelin etten voi enkä jaksa puhua, kun en enää voi luottaa häneen. Ja jokaikinen ystäväni ja perheenjäseneni kielsi minua olemasta missään yhteyksissä häneen, koska he tiesivät mitä kaikkea pahaa mies teki minulle. Otin yhteyttä lakimieheeni, jotta saisin pääasiassa lasten asiat kuntoon, kun en ollut varma pystytäänkö mieheni kanssa mitään sopimaan ilman lakimiehiämme. Joka tapauksessa, tapasin miehen salaa kaikilta. Hän pyysi anteeksi tekemäänsä vääryyttä minua kohtaan ja sanoi että tullaan selviämään ilman lakimiehiä, ja yksi asia johti toiseen.. Tapasimme salaa toistekkin, useamman kerran, ja mies kertoi ”eronneensa” tämän naisen kanssa jonka kanssa minua petti, ja me päätimme että jatkamme suhdettamme kaikilta salassa, koska emme halunneet pahoittaa kenenkään mieltä. Kuljin hänen luonaan päivittäin, eikä kukaan muu tiennyt mistään mitään, muuta kuin minä ja tämä mies. Ei mennyt montaa päivää kun aloin epäillä, että eräs nainen, joka oli mieheni mukaan hänelle pelkkä kaveri, että hän pettää minua tämän naisen kanssa. Kysyin tältä naiselta mitä hänen ja mieheni välillä on, ja hän kertoi että oli tapaillut mieheni kanssa muutaman päivän ja heillä oli tämän naisen mukaan jonkilainen suhde. Ja minä en uskonut. Uskoin miestä, joka kiven kovaa väitti ettei hän välittänyt naisesta muuta kuin kaverina ja ettei heidän välillään ollut koskaan ollut mitään, eikä halua olla kenenkään muun kanssa kuin minun ja että välittää minusta. Jatkoimme seurustelua salaa, ja heidän yhteydenpito (kai?) loppui muutamaksi päiväksi, kunnes eilen ja tänään kaikki selvisi minulle. Mies valehteli minulle taas, lisäksi hän haukkui minua tällekkin naiselle että kun olen hänen hullu ex-puoliso ja narsisti. Hän valehteli minulle sekä tälle naiselle, taas, ihan kaiken. Pyörittää kahta naista yhtäaikaa, ja mieheni on niin hyvä valehtelemaan, ettei tämä nainen uskonut minua kun kerroin että seurustelen tämän miehen kanssa. Nyt en tiedä mikä tilanne on, mies pakeni jälleen eikä ole suostunut selittämään mitään eikä pyytämään anteeksi. Kai hän on tämän naisen luona nyt, joka sinisilmäisesti uskoo mitä mieheni hänelle puhuu. Kukaan muu ei tiedä asioiden lopullista totuutta kuin minä ja mieheni. Tai mikä hän minulle onkaan, kumpikaan ei ole kumpaakaan jättänyt, eikä mitään muutakaan, ei näitä asioita yksin voi selvittää ja päättää…
Vähän ajan sisällä minusta on tuntunut, kuin elämäni olisi ollut pelkkää valhetta. Kuin hiekkaa joka on valunut hukkaan. Kuin rikkoutunut lasi. Ei tätä enää teipillä korjata. Mä oon ihan rikki.
En enää tiedä keneen voin uskoa ja keneen en. Minun tunteilla ja minulla on leikitty, minulla ei ole mitään arvoa, eikä kunnioitusta. En tiedä mitä pahaa olen miehelleni tehnyt, että hän vuodesta toiseen, päivästä päivään, ihan koko ajan, valehtelee ja satuttaa. Oliko kaikki vain valhetta mitä meillä on ollut? Kaikki tunteet, valhettako nekin? Vai oliko niitä edes olemassa? En voi ymmärtää miten joku, joku josta vähiten uskoo, voi tehdä näin ja satuttaa pahasti. Enkö merkinnyt mitään? Yhtään mitään?
Minulle tämä mies oli kaikki kaikessa, en ehkä hälle sitä muistanut aina sanoa, mutta vasta sillä hetkellä, kun pelkää menettävänsä toisen, ymmärtää miten tärkeä joku on. Minä rakastin häntä, rakastan yhä, kaikesta huolimatta. Ei tunteita voi tukehduttaa.
Vielä eilen illalla sain kuulla kun olen hänelle ainoa. Mutta valhe se oli sekin. Oliko se valhetta kun hän kertoi että rakastaa minua ja välittää niin paljon edelleen? Entä kun sanoi ettei halua enää satuttaa minua? Miksi minuun sitten sattuu? Niin kauniisti voi ihminen valehdella, vaikka totuus satuttaakin, niin valheesta jää kiinni, totuus on kuitenkin totuus, se on sitä tosielämää, jota meistä jokaisen pitäisi elää.
Valheelle ei voi rakentaa mitään pysyvää. Mutta jos olemme yhä tässä, oliko kaikki sittenkään valhetta? Vain hän tietää, minä en ole valehdellut. Sanaakaan.